Näytetään tekstit, joissa on tunniste DG-pentue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DG-pentue. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. syyskuuta 2015

Pentunäyttely

On taas vierähtänyt taas tovi viime kirjoituksesta.
Aloitetaan nyt tuoreimmista kuulumisista.
Viime viikonloppuna Sprintholicin esikoiset osallistuivat ensimäistä kertaa pentuluokkaan.
Lauantaina matkattiin Siilinjärven ryhmänäyttelyyn, metsästämään Femmalla viimeistä sertiä ja samalla Caino ja Prima osallistuivat pentuluokkaan.
Harjoitusten määrään nähden pennuilla meni enemmän kuin hyvin. Prima sai kunniapalkinnon ja oli rop-pentu. Caino sai myös kunniapalkinnon ja oli vsp-pentu.
Femman serti oli niin lähellä, mutta samalla niin kaukana. Tulokseksi paras narttu 3 ja vara-serti.
Tulos oli kohtuullinen, koska riskillä ilmoitin Femman vielä yhteen ulkonäyttelyyn.

Sunnuntaina pentujen treenit jatkuivat Siikajoen pentunäyttelyssä. Italiaanoja oli ilmoitettu 6kpl, kaikki Galan pentuja, meidän pentueesta 4kpl ja Nieninquen kaksi pentua.

Nieninquen pennut veivät potin ja Sprintholicin pennuille jäi käteen vain kivat arvostelut.

"Caino" Sprintholic Wild One sijottui uros pennuissa toiseksi.

"Tito" Sprintholic Titanium oli uros pennuissa kolmas.

"Prima" Sprintholic Play Hard narttu pentujen toinen.

"Sani" Sprintholic Sun Goes Down narttu pentujen kolmas.

Vaikka kukaan pennuistamme ei saanut kp:tä, esitettiin kuitenkin kasvattaluokka kun kerran oltiin neljä pentua saatu paikalle.
Suureksi yllätykseksi kasvattajaryhmä sai kunniapalkinnon ja näin ollen pääsimme kisaamaan myös BIS-Kasvattajaan.

Arvostelu kuului:
"Tasakoosteinen ryhmä. Hyvät mittasuhteet ja linjat.
Kauniit päät, hyvät silmät ja korvat.
Hyvät ylälinjat. Rungot vielä keskeneräiset.
Hyvät raajat. Tasapainoiset liikkeet."

Priman ja Titon kanssa kerettiin osallistumaan myös parikilpailuun, mihin oli ilmoitettu varmaan parikymmentä paria.
Sijotuimme neljänniksi "jihuu" :)

Kasvattajakilpailun ajattelin olevan "läpi juostu", koska pennut ei saaneet kp:tä ja tuomari oli sama.

Vähän aikaa meille kyllä meni, ennen kuin uskottiin että tuomari huitoi meitä sijalle kolme!
Hieno fiilis sijottua ensimmäisten omien kasvattien kanssa ja tietysti samalla oli ekakerta kun Sprintholicin kasvattajaryhmä esitettiin.

Suuri kiitos pennunomistajille ja handelereille <3

Loppuun tasapainottamaan hyviä uutisia "vähän" huonojakin.
Sprintholicin ekan pentueen isä Gala sai valitettavasti toisen epilepsiakohtauksensa ja näin ollen pentueelle ei tule olemaan jalostussuunnitelmia.
Toivon sydämmestäni pentueelle pitkää tervettä elämää perheenjäseninä ja harrastuskoirina.

Galan kohtausväli on nyt tiedettävästi ollut 6kk ja kohtaus oli onneksi melko lievä.
Muutoin italiaanorintamalla on riittänyt surua kun hyvän ystävän (ja samalla myös Galan omistaja) toinen koira jouduttiin lopettamaan saatuaan pahan epileptisen kohtauksen 6,5v iässä.
Korviin on kantautunut nyt lähiaikoina niin monta epileptikkoa lisää, että kasvattajien tulisi avoimuuden lisäksi oikeasti alkaa miettiä onko upea, mutta niin sairas nykyään se rodun ihanne?
Joka tapauksessa jollekin olen kertonut suunnittelevani Femmalle toista pentuetta ensi keväälle, mutta nyt viimeistään olen päättänyt odottaa ainakin vuoden lisää.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kesäkuun tapahtumia

Kesäkuun alulla oli Muhoksen ja Limingan ryhmänäyttelyt.
Muhoksella keli oli ok ja alustana nurmi. Femma liikkui tälle kertaa ihan ok, mutta tulokseksi ERI ilman sa:ta. Tässä vaiheessa löin jo vähän hanskoja tiskiin sertien metsästyksen suhteen koska seuraavaksi päiväksi Liminkaan oli luvattu kovaa tuulta ja sadetta.
Liminkaan osallistuttinkin lähinnä siksi että myös Yoda oli ilmoitettu käyttöluokkaan.
Femma ei tuulessa ja sateessa mennyt ravi askeltakaan ja sai EVA:n. Yoda sijottui paras narttu kakkoseksi.
Femma kävi myös toukokuussa Hyrynsalmen näyttelyssä jossa pohjana oli sora, keli tuulinen ja sateinen. Liikkumisesta ei tullut siellä mitään ja EH:oo napsahti. Liikeongelmien takia jäi myös toukokuun alussa Piteån näyttelyssä SA saamatta. Tästä syystä päätin että Femma ei enään osallistu ulkonäyttelyihin.

Nose pääsi Bodenin 76-raveihin matkaan mailin monteen. Valitettavasti pojalla ei ollut vieläkään kaikki kunnossa ja kuskin piti ajaa viimeiset 500m kieli keskellä suuta. Viimeiset rahat ja tulokseksi 15,9maly joka on monten maililta uusi ennätys.
Olisin ollut muutoin ihan tyytyväinen reissuun mutta seuraavan viikon klinikkareissu vahvisti sen mitä pelkäsinkin --> etujalan hankoside oli jälleen reagoinut. Siinä meni se kesä, tämä kausi ja mahdollisesti koko ura ravurina.

Nose matkasi Keminmaahan laitumelle kuukaudeksi, jonka jälkee jalka ultrataan uudelleen ja päätetään mitä tehdään.

Juhannuksena Femma ja Yoda oli ilmoitettu juhannus raceen eli ratakisoihin Virpiniemeen.
Lähtöarvonnat ei oikeen tyttöjä suosineet koska molempien lähdöissä oli yhdet "ylikylä" koirat.
Alkuerien jälkeen olin hyvin tyytyväinen koska Femma paransi ennätystään  26,16s -> 24,84s, eikä epäröinnyt yhtään vaikka väliä johtavaan koiraan oli reilusti. Femma siis kolmesta koirasta kakkosena maaliin. Yoda seuraili omassa lähdössään myös toisena maaliin ajalla 25,68s.
Alkuerin jälkeen Femma olisi ollut viides kokonaiskisassa, mutta kuinka ollakkaan finaalissa päätti keskeyttää viimeisessä kurviss,a kun ensimmäisenä juosseeseen koiraan oli taas sama välimatka.
Yoda sai finaalissa ajakseen 25,47s. ja toisena maaliin. Kokonaiskissassa se ei riittänyt kuitenkaan palkinnoille.

Launtaina Rovaniemen juhannusnäyttelyihin olin ilmoittanut Femman, paljon ennen kun tiesin että se ei kulje sepelillä/tuulessa/sateessa tms. Jätin itse koko näyttelyn väliin mutta Hanna kaappasi Femman mukaansa ja vei kehään.
Keli suosi ja aurinko paistoi.. hämmentyneenä luin lueskelin viestiä missä luki "Silvano ROP, Femma VSP".
Kaippa tuota pitää vielä ilmotella sen yhen sertin verran johonkin näyttelyyn.

Loppuun vielä muutama kuva näyttelytreeneistä.

Caino 4,5kk ekaa kertaa näyttelyhihnassa.

Samanikäinen Tito joka on löytänyt uuden kodin Rovaniemeltä :)

maanantai 25. toukokuuta 2015

Pennut 16viikkoa.

Pennut tuli 16vk ikään.
Tito etsii edelleen kotia. Tällä hetkellä poitsu löytyy Rovaniemeltä kun Ookan juoksut meni ohi.
Mikään mini ei tästä pojastakaan tule, mutta ihan kivan näköinen poitsu.
Titon velipuoli "Alvin" valioitui viime viikonloppuna Hyrynsalmen näyttelyssä. Mammakoirakin oli näytelmissä mukana mutta sorapohja + sade ja tuuli ei neidille kelvannut ja liikkuminen oli kaikkea muuta kuin kaunista.

Tito on harjoitellut näyttelynarussa kulkemista ja pöydällä seisomista.



Tito vasemmalla ja oikealla pari viikkoa vanhempi velipuoli.


Suuri pupun metsästäjä tosi toimissa :)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pennut lentää pesästä

On taas venähtänyt blogin päivitykset, mutta aloitetaan nyt pennuista.
Sani muutti jo useampi viikko sitten omaan kotiinsa, niinkin lähelle kuin parin kilsan päähän.
Vähän on ollut ihmeissään uudessa kodissa, kun talo ei olekkaan täynnä muita koiria, mutta nopeasti pennut yleensä kuitenkin sopeutuvat.

Seuraavan matkaan lähti Mini. Minsku matkasi aina Vihtiin asti whipukan ja greyn kaveriksi.
Valtava on kokoero :D Mini painoi 10,5vk iässä lähtiessään 1,5kg.
Pieni koko ei Minin menoa hidasta ja uudesta kodista kuuluikin että on hirmu reipas, ikäisekseen jopa liian reipas kun tutkii ulkonakin jo melko laajaa aluetta. Noh, nimi on enne "world is mine" ;)

Ekana pesästä lentänyt Cainokin (pentunimeltään täplä) kävi kylässä, kuvaa en kerenny nappaamaan mutta siitä oli kasvanut nuori mies. Sen verran miehistynyt että molemmat pallitkin oli, vaikka sen kivesvikaisena myin xD Noh, hyvälle kaverille meni..

Pentueen suurin ja kovapäisin "Prima" jää siis kotiin, ei siksi että olisi lupaavin. En osaa edes selittää miksi, se vain on kokoajan tuntunut omalta. Mitään näyttelytähteä en siitä odota, koska se on jo nyt niin iso että ihmettelen suuresti jos sen aikuiskoko ei ala nelosella.

Toinen pojista Tito etsii vielä omaa kotiaan. Edelleenkin harrastava koti olisi etusijalla.
Jonkin verran on tullut kyselyitä kotikoiraksi, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon.
Tällä hetkellä Tito majailee isukin ja puolivelkun luona Oulussa, koska Ookka aloitti juoksunsa.
Tito on sopeutunut hyvin kerrostaloon ja sisäsiisteys on kuulema hyvällä mallilla.

Mamma itse alkaa olla pikkuhiljaa palautunut pennuista. Vielä vähän läskiä pois ja karvan kasvatukseen niin sitten ollaan valmiita näyttelyihin :)

Kaikki pennut tekevät tarpeensa ulos hyvin. Kyllä kevät pennut on siitä mukavampia että kokoajan mennään lämpimämpään suutaan. Hankala sanoa kuinka paljon vaikuttaa myös se että näitä pentuja on kuskattu ulos jo 5viikon iästä.
Prima ei vielä osaa pyytää ulos, mutta hädän tullessa monesti juoksee jo ulko-ovelle.
Joka tapauksessa tämän rumban jälkeen olen valmis hengähtämään, enkä kyllä jaksaisi toista pentuetta heti perään.
Meillä siis tuskin tullaan koskaan näkemään liukuhihnatuotantoa ja ihan hevillä en jaksaisi esimerkiksi kahta pentuetta yhtäaikaa. Sama pätee jopa hamstereihin, pyrin tekemään vain yhden poikueen kerrallaan jo siitä syystä että ihmisellä jolla on muutakin elämää, ei voi olla tarpeeksi aikaa käsitellä hyvällä lykyllä 30poikasta, minkä määrän voi saada aikaseksi ja kahdesta poikueesta.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hulinaa riittää

En taas tiedä mistä alottaisin kirjoittamaan kun meidän arjessa riittää tätä hulinaa.
Mutta aloitanpa Galan magneettikuvauksen tuloksista.
Päästä ei löytynyt mitään mikä selittäisi epileptisen kohtauksen. Lääkärin sanojen mukaan kuitenkaan yhden kohtauden perusteella ei voi varmasti sanoa onko se epilepsia, vaan toistuvat kohtaukset kertovat sen. Jäämme siis odottelemaan. Tähän mennessä kohtausia on ollut vain se yksi.

Gala palkittiin HVK:n vuoden näyttely italianvinttikoirana 2014 ja OSVKH:n vuoden näyttelykoirana 2014
:)

Viikonloppuna oli tarkoitus mennä Kajaanin hamsterinäyttelyyn ja pääsinkin aina Ouluun asti, kunnes kunnon tauti iski. Oksensin koko yön ja kuume nousi joten näyttelyt jäivät välistä,
Mukana oli pennuista Prima ja Tito. Hienosti osasivat olla reissussa ilman äitiä.
Tito etsii omaa kotia.

Tarkoitus oli ottaa myös muista pennuista 8vk kuvat mutta muistikortti on mystisesti kadonnut, joten täytyy suunnata ensin kauppaan.


Eilen ensimmäinen pennuista lähti uuteen kotiinsa. Jäi hyvällä kaverille Rovaniemelle toisen italiaanon seuraksi. Täplän uusi nimi on Caino :) Kuvassa 7,5vk.


Vielä löytyy vapaita hamstereitakin kun en päässyt sinne Kajaaniin asti niitä kauppaamaan.


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hyvät ja huonot uutiset

Aloitetaan nyt niistä huonoista.
Kolmisen viikkoa sitten pentujen isä sai lievän epileptisen kohtauksen. Verikokeet ja sydänultra eivät näyttäneet mitään normaalista poikkeavaa, joten suuri pelko epilepsiasta on.
Huomenna vielä Galan pää mangeettikuvataan kasvaimen varalta. Sen jälkeen se onkin aika joka näyttää onko lopulta kyse epilepsiasta vai jostain muusta. Epileptisiä kohtauksia kun voi aiheuttaa niin monet muutkin asiat, mutta koska rodulla epilepsiaa esiintyy ja jos syytä ei löydy, kohtauksia täytyy pitää epilepsiana.
Pari viikkoa tässä olen sulatellut asiaa ja päässyt jo pahimman järkytyksen ja pettymyksen sekaisten tunteiden ohi. Pennunvaraajia on tiedotettu asiasta ja suurin osa tietysti säikähti, eikä ole enään kiinnostunut pennuista.
Valitettava tosiasia vain on että koskaan et tiedä mitä saat. Jokaisessa sukutaulussa on varmasti jokin riski jossain ja joskus sairauksia vain putkahtaa, kenenkään tietämättä mistä.
Joka rodulla on omat ongelmansa ja italianvinttikoirissa on kyllä laajakirjo sairauksia, vaikkakin osaa sairauksista tiedetään olevan vain joillakin yksittäisillä tapauksilla, kuten esimerkiksi suomessa on alkanut pompsahtelemaan autoimmuunisairaita italiaanoja jokunen kappale.
Muita italiaanolla esiintyviä sairaksia on cda (eli karvat tippuu), patellaluksaatio eli polvien sijoiltaan meno, kaihi, glaukooma ja lasiaisen rappeuma. Jonkin verran tavataan myös sydänvikoja.
Kun noita sairauksia on tullut omillekkin koirille keräiltyä tarpeeksi, on rodunvaihto käynyt mielessä aika ajoin.
Loppujen lopuksi kun kuitenkin vertailee rotuja ja niiden sairauksia, on hankala löytää tervettä rotua. Ainakin italiaano terveenä tapauksena on pitkäikäinen kaveri, joilla ei esiinny hengitysongelmia, sen silmäluomia/puomuja/hengitysteitä ei tarvi kirurgisesti muokata. Se pystyy liikkumaan terveesti. Rotu ei ole täynnä autoimmuunisairaita koiria, epileptikoita tai muutoin hermostosairaita, lonkka/selkä/kyynärnivel sairaita koiria ei juurikaan tavata. Allergisia itskuja löytyy jossain määrin mutta ei huolestuttavan paljon.

Noh, se siitä pohdinnasta. Toivon todella että pennut elävä mahdollisimman pitkän ja terveen elämän hyvissä kodeissa.

Mukavampiin juttuihin.
Pennut täytti 6viikkoa ja saivat sirut niskaansa ja täten rekisteröinti saatiin loppuun.. Nyt ne voi löytää koiranetistäkin. http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=SPRINTHOLIC&R=200
Pennelit on käyneet jo monta kertaa ulkona ja autoajelulla.
Loppuun 6vk pönötykset jotka otettiin kalkkunaleikkeleen avulla.. sormet sai kyllä neulahampaista siinä ohessa.






Useampi pentu etsii nyt hyvää ja rakastavaa kotia, jossa ei niinkään olla kiinostuneita jalostuksesta.
Harrastaminen on aina plussa!


Videomatskua pupeloista löytyy täältä :)

torstai 19. helmikuuta 2015

Pupsien silmät auki

Ekana silmänsä avasi Tito. Kuvassa oikealla..

Miniä niin kovasti haukotutti..
 ja Sania.. joten silmäkuvia tulevaisuudessa :D
 Prima veteli sikeitä mamman kainalossa.

Yodan ja Ookan kanssa käytiin pitkästä aikaa mätsärissä.
Ookkis vain turistina mutta Yoda osallistui pieniin aikuisiin.
Tuloksena punasten kolmas.

p.s. pentujen iskän messarin voitosta löytyy videokuvaa:
https://drive.google.com/file/d/0B-y1QstGd4_5Z0hYUGFSZkNiSzg/view
ja
https://drive.google.com/file/d/0B-y1QstGd4_5LU9TWnN2R0swQWs/view
(Harmaa koira, handlerillä ruskea tukka, musta hame ja jakku, pinkki paita :) )