Kasvatus

 

Ensimmäinen italianvinttikoirani "Ossi" FI EE SE MVA V-08 Ylladian Obsession syntyi vuonna 2006 joulun alla. Se oli ylipäätänsä ensimmäinen koira meidän perheessä. Sitä ennen minulla oli ollut jyrsijöitä ja mm.

 marsuja olen kasvattanut 20 poikuetta.

Ensimmäisen italiaanon näinkin livenä jyrsijänäyttelyssä.

Kennel Ylladianin seuraavasta pentueesta minulle muutti sijoitukseen Ossin puoliveli "Luca" FI LT MVA FI KVA-M Ylladian Opal Code. Ossin kanssa olin jo innostunut näyttelyistä, vaikka ihan ensimmäisessa sic club showssa tuomari totesi että "liikkeitä mahdoton arvioida". Jatkoimme harjoittelua ja seuraavana kesänä Ossi voitti kaikki urokset sic club showssa (joka on rotumme erikoisnäyttely) ja kartano weekendissä (joka puolestaan on vinttikoiraliiton erkkari). Joulukuussa suomen suurimmassa näyttelyissä "messarissa" Ossi oli jälleen paras uros ja sai nimensä eteen tittelin V-08.

Myös Luca oli komea poika, mutta valitettavasti se sai rokotuksilla pöytäkammon  jonka vuoksi se sai näyttelyistä välillä ei voida arvostella. 

Lucalla oli vieheelle kova vietti ja se sai hurahtamaan minut myös maasto- ja ratajuoksun maailmaan.

Valitettavasti pojat kuolivat tapaturmaisesti nuorena. Luca kerkesi tehdä suomessa kaksi pentuetta joista toisesta minulle muutti narttupentu "Ookka" C.I.B FI SE MVA Ylladian Hazel Eyes.

Ookalla oli polvissa patellaluksaatio ja sen polvet leikattiin nuorena, joten se suljettiin jalostuksesta pois. 

Vuoden päästä syntyi Ookan puolisisarus "Yoda" C.I.B C.I.B.P FI SE NO NORD MVA FI KVA-M PMM-13 FI VMVA Ylladian Snow Princess. Myös Yoda suljettiin jalostuksesta samasta syystä kuin siskonsa. Polvet operoitiin vuoden iässä ja sen jälkeen Yodasta kuoriutui sellainen harrastuskaveri millaisesta ei kuntoutusvaiheessa uskaltanut edes uneksia. Vuonna 2013 Yoda palkittiin suomen vinttikoiraliiton toimesta parhaana maastojuoksijana suomessa kaikista vinttikoiraroduista 🤩.

Pohjoismaiden maastomestari 2013.

Kolmas narttuni tuli Miocaron kennelistä Iistä ja "Femmasta" FI SE MVA HeJW-13 FI VMVA Miocaron Engel Cremant tuli kennelini kantanarttu.

Kasvattajanimi Sprintholic minulle myönnettiin 2013 ja ensimmäiset Sprintholicin syntyivät tammikuussa 2015.

Ekan pentueen isä "Gala" ja emä "Femma"

Italiaanojen terveys ja suvut ovat kiinnostaneet minua niin kauan kuin olen ollut rodun parissa. Valitettavasti monen kasvattajan täytyy oppia nämä asiat kantapään kautta. Niin myös minun varsinkin ensimmäisen pentueen kohdalla. Käytin Femmalle komeaa ranskantuonti urosta jolle sitten puhkesi epilepsia pentujen ollessa 3 viikon iässä. Tästä pentueesta ei sitten luonnollisesti jäänyt mitään jatkojalostukseen, vaan kaikki myytiin lemmikkikoteihin ja valitettavan monelle tuli epilepsia.

Italiaano ei ole helppo rotu jalostaa, mutta kuitenkin pitkäikäinen paras ystävä kun sattuu se hyvä yksilö kohdalle.

Vuonna 2025 lähdinkin Suomen italiaanot & cirnecot ry:n jalostustoimikuntaan mukaan, koska tuhraan lukemattomia tunteja tutkien sukuja ja miettien rodun terveysasioita.

Sprintholic Lunigiana RYP-1 BIS-2 toukokuussa -24 Virpiniemessä ✨

Vältän omissa jalostusvalinnoissani korkeaa sukusiitosprosenttia, varsinkin silloin jos en tunne sukua usean sukupolven ajalta. Uutta verta ulkomailta kuitenkin tarvitaan ja voisi sanoa että jokainen tuonti on tavallaan tietoinen riski, mutta välttämätön rodun monimuotoisuuden takia. Riski miksi? Osassa maista ei tutkita mitää, joten esimerkiksi silmien osalta voivat olla näennäisesti terveitä. Lisäksi kaikki kasvattajat eivät ole rehellisiä kasvattiensa terveydestä. Suomessa italiaanoja tutkitaan todella paljon, pevisassa rodulla on pakollisena tutkia silmät- ja polvet, mutta ei raja-arvoja käytön suhteen. Sen lisäksi suomessa on alettu luustokuvata italiaanoja viime vuosina enemmän. Sydämiä ei pelkästään kuunnella vaan tutkitaan ultralla mikä paljastaa piilevät viat, mitä voi olla vaikka sivuääntä ei kuuluisikaan. Rodulle on olemassa myös muutama spesifi dna-testi.

Tähän mennessä olen tuonut koiria Ruotsista, Italiasta, Latviasta ja Itävallasta. Jatkojalostukseen näistä tähän mennessä on päätynyt yksi.

Yhdistelmiä miettiessäni en painota vain yhtä ominaisuutta, esimerkiksi ulkomuoto-tai käyttöominaisuuksia. Täydellinen italiaano omaa tietysti omaa molemmat, mutta eri yhdistelmissä voi olla painoarvo eri asioissa. Kukaan kasvattaja ei voi varmuudella luvata luovutusikäisestä pennusta varmaa juoksijaa tai näyttelytähteä. Sitä pyrin miettimään voiko tulevilla pennuilla olla rodun jalostukselle annettavaa. Tärkeintä kuitenkin on että jokainen pentu löytäisi sille sopivan kodin.