keskiviikko 20. elokuuta 2014

Ruotsin reissu

Viime kesänä tehtiin Yodan ja Ookan kanssa ensimmäinen reissu Ruotsin maastoihin Umeån lähellä sijaitsevaan Bjurholmiin. Siitä reissusta ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa joten tänä vuonna sitten tehtiin uusi yritys.

Myös Melli oli ilmoitettu, mutta se päätti aloittaa juoksunsa.
Italiaanoja oli ilmoitettu vain kolme. Pari tuttua narttua Skogville's kennelistä Yodan lisäksi.
Heti alkuun koevedon jälkeen tuli vieherikko ja kisojen alotus venyi tunnilla.
Pelto kerkesi kuivua sitten hyvin aamukasteesta.. viime vuonnahan Yoda veteli liukkaalla radalla useamman voltin.


Yodan kaveriksi arvottiin pienen pieni "Sirap" Skogville's I Will Always Love You. Viime vuonna Sirap juoksi alkuerissä parhaat pisteet, mutta sen voitto kariutui finaalissa, kun pariksi tuli todella suuri uros joka kaiken lisäksi oikoi joka mutkan.

Viehe lähti tänäkin vuonna piilosta ja ruotsissahan vieheestä ei kuulu moottorin pärinää lainkaan koska siellä käytetään sähköviehettä.


Alkuerä meni muutoin aivan hyvin, mutta Yodasta näki että koira oli aivan jumissa.
Vasta puolirataa juostuna sen juoksu alkoi "aukenemaan" ja koira oli silmin nähden hidas.
Alkuerän jälkeen tilanne oli todella tiukka. Yodalle riittäisi näistä kisoista kakkossija jos "Alice" Skogville's I Put A Spell On You voittaisi (sen ollessa ruotsin maastovalio).

Finaliin meni sama parivaljakko.

Myöhästyin vähän lähdössä, mutta juoksu meni muuten ok.
Yksi mutka meni pitkäksi koska Yoda ei varmaan nähnyt enään viehettä kaverin ollessa niin kaukana.

Muutoin kuvista näyttää että muut kurvit Yoda veti kaveria tarkemmin, mutta koska kaveri hieman oikaisi jäi Yoda taas uudestaan jälkeen, siinä missä oli suoralla saanut kiinni.

Lisää kuvia löydät TÄÄLTÄ

Tiukan skapan jälkeen voittajaksi julistettiin Sirap!
Kaikki "tytöt" juoksivat hienosti :) Serti oli niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Ruotsin pisteytystä ihmetteleville tiedoksi:
Ruotsissa on vain 2 tuomaria, näin ollen maksimipisteet 400p.
Sertinarvoinen suoritus on 268p.

Ei oo häpee olla hopee.. josko ensi vuonna uudestaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti