sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Juoksukuninkuus 2014

Meille kauden viimeiset ratakisat juostiin syksyisessä kelissä Virpiniemessä.
Italiaanoja meidän tyttöjen (Ookka,Yoda ja Femma) lisäksi ei ollut kuin Urho, joka pari viikkoa sitten juoksi MM-hopeaa. Alkuerä oli jaettu kahteen lähtöön, Ookan harmiksi parina se kaikista nopein Urho.

Ookan juoksu menikin sitten odotetusti. Kopista täysiä, kunnes Urho kirii ohi ja Ookan usko loppuu takakurviin. Tuloksena keskeytys.
Yoda ja Femma juoksivat toisessa lähdössä kahdestaan. Yoda lähti ulkoa ja Femma vähän sisempää.
Femma tykitti keulaan ja Yoda ei yllätyksenä saanutkaan Femmaa missään vaiheessa kiinni.
Femma juoksi oman ennätyksensä 31,74s/350m, Yodan aika ei ollut kummoinen 32,42s.

Olin todella tyytyväinen että Femma jaksoi keskittyä vihdoinkin juoksemiseen edes yhden juoksun ajan.

Finaalissa Urho lähti sisältä, Femma keskeltä ja Yoda ulkoa.
Urho paineli keulaan ja Femma seurasi. Takakurvissa Femma selvästi alkoi mietiskelemään ja Yoda pääsi ohi, mutta vain hetkeksi kun Femma pisti uudestaan töppöstä toisen eteen.
Juoksukuninkaaksi kruunaattiin Urho, Femma kakkosena ja Yoda kolmas.

Seuraavana suunnataan Norjaan Femman, Yodan ja lainakoira Galan kera.
Yhteensä itskuja oli ilmoitettu 6kpl.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Ratatreenit ja Susun viimeinen matka


Keskiviikkona pakkasin itskut autoon ja ajelin Virpiniemen ratatreeneihin.
Ookka, Yoda ja Femma juoksi yhdessä 350m harjotuksena 20.9. kisoja varten.


Alunperin kisoihin oli tarkoitus ilmoittaa vaan Yoda, mutta koska itskulähtö ei olisi noussut pystyyn ilmotin koko köörin.
Treenit meni ihan hyvin, Femma paineli ulkokopista keulaan ja Ookka sinnitteli hetken kakkosena.
Yoda veteli taas "avaruuskaistoja" eli melko ulkona. Kiri kuitenkin lopussa selvästi Femman ohi.
Käsiajaksi tuli 32,28s.. Ookka hieman lannistui kun jäi viimeiseksi ja oli sairasloman jäljiltä muutenkin "ei niin tikissä", tuli kuitenkin maaliin asti.


Koivulan Heidi otti jälleen reeneissä upeita kuvia. Bonuksena saatiin vieläpä videointia jossa tytötkin vilahtavat.

Jäin reenien jälkeen Ouluun yöksi ja myöhään illalla tuli sitten ikävämpi puhelu kotoa.
"Susu" hamsteri, joka muutti Turun läheltä meille monen mutkan kautta, oli onnistunut karkaamaan häkistä ja löytyi meidän makkarista seisojan suussa käyneenä, eli elottomana :(
Harmittaa ihan vietävästi.. Tämä oli jo kolmas häkki missä Susu asui koska, aluksi se sai minun flunssan tai tuli pölyallegiseksi, joten vaihdoin sen toiseen häkkiin mihin laitoin kuivikkeeksi mörttiröpöä. Siitä dunasta se kuitenkin yritti syödä itsensä ulos, joten vaihdoin se akvaarioon missä on verkko päällä. Verkon päällä on aina ollut paino, mutta nyt se oli unohtunut :/ eli ei voi syyttää kuin itseään.
Juuri oli postikin tuonut 13kg paalin hamppukuiviketta tytölle ja kasan isompia juoksupyöriä.



Kotimatkalla pysähdyin Ii:ssä Femman kasvattajan luona katsomaan pentuja, jotka on Femman puolisisaruksia. Kaksi ihanaa harmaata poikaa etsii vielä kotia.
Kuvia pojista ja muista sukulaisista löytyy täältä.

Nose puolestaan tilasi itselleen kasan lisäravinteita, josko niistä olisi jokin apu nivelille ja hankkarin kuntoutumiseen. Aina voi kokeilla ja samalla hukata kasan euroja.


Itselle rahattomuudesta huolimatta on iskenyt kauhea hevoskuume. Onneksi on noita tallikavereita jotka välillä työlistää. 
Jonkun kerran olen päässyt ajamaan huippu mukavalla orhilla nimeltään Joint Oak ja veinpä sen starttiinkin viikko sitten Rovaniemellä.

Toinen puuhastelukaveri on 1,5v Little Matt, jota on nyt laitumen jälkeen opetettu ajolle.

Hirmu järkevä varsa ollut ainakin tähän asti, tuntuu että oma 8-vuotias tolloilee paljon enemmän.
mm. eilen kävelylenkillä peruutti ojaan kun vastaan tuli russi, jolla perässään koppakärryt ja OMG kaksi kuskia.. eikä se vielä mitään muttako se poni pysähtyi nosben eteen töllöttään, se jos jokin oli liikaa mamman uljaalle "sotaratsulle".
Ja joo sotaratsu on ironiaa.. monesti miettinyt miten olisi käynyt sodassa jos ois ollut tuommonen kuvan kaunis lämppäri, joka pelkää omaa varjoaankin. Että kaikki kunnia suomenhevosille vaikka noin muuten ei se mun juttu olekkaan.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Syksyn suunnitelmia ja kuvia

Kesällä ei oltu erityisen aktiivisia näyttelyrintamalla.
Nyt syksyn tullen jossain mielenhäiriössä menin ilmoittamaan Femman ja Yodan Norjan Harstadiin. Mukaan lähtee myös Gala, uroksia edustamaan.

20.9. Virpiniemessä juostaan juoksukuninkuudesta. Tarkoitus oli ilmottaa vain Yoda, mutta koska itskuja ei tullut tarpeeksi, ilmotin Ookan ja Femmankin viivalle.
Toivotaan että kauden vikasta ratakisasta tulis nyt edes hyvä kokemus kaikille kolmelle.
Muhku nimeltä Femma.
Åkerson etsii kurrea.


Harkinnassa myös ryhmänäyttely Ruotsissa ja Hailuodon maastot.





tiistai 2. syyskuuta 2014

Ravihevonen ei tervettä päivää nää.

Tänään meillä oli klinikkapäivä. Tällä kertaa vaihtui lääkäri ja tutkittiin tarkemmin.
Ultraus, taivutus ja lopulta röntegenkuvat.
Sain mitä halusin, eli diagnoosin..
Taivutuksessa oikea etujalka, (se missä hankkarissa sanomista) reagoi yhden + verran.
Vasen takajalka reagoi sitten enempi ++.
Etujalasta saatiin "uusi" diagnoosi.. aiemmin ultrassa näkyi sisähaarassa vikaa, mikä sitten todettiin jo viime viikolla melko parantuneeksi. Tällä ultraus kerralla sisähaara oli siisti, mutta kappasketterää ulkohaarasta löytyi vikaa ja mahdollisesti myös luunsiru.
Vasen kuva ulkohaarasta ja oikea sisähaarasta.

Lievänä hankkarivammana pidettiin kuitenkin tätäkin, kuukausi kävelyä ja sitten aloitetaan taas sama alusta, pikkuhiljaa reeniä.
Sekä etunen että takanen sitten lopulta kuvattiin, ettei tarvi enään arvailla onko nivelrikkoa vai ei.
Suurena helpotuksena takajalan kuvat oli siistit, ei merkkejä nivelrikosta.
Etujalan kuvista ei löytynyt myöskään mitään hälyttävää.
Takajalka piikitettiin ja nyt vaan toivotaan parasta!

Rahalla saa ja hevosellakin toivottavasti vielä joskus pääsee..

maanantai 1. syyskuuta 2014

Jyrsijänäyttely Oulussa

Jyrsijöihin uudestaan hurahtaneena ilmoitin pari hamsu ulkomuotoluokkiin Ouluun.
Valitettavasti Susuun tarttui minun flunssa ja se joutui jäämään pois. Tilalle lähti Rebecca, pet-luokkaan. Menestystä ei tällä kertaa tullut.

Yksi matkamuisto sen sijaan tuli :) Lainaan vain, mutta melkoinen nallenaama tämä Nelssoni.

Nelssonia on tarkoitus käyttää Rebecalle.

Toinen tulevaisuuden pariskunta on Skumppa x Susu.