torstai 31. heinäkuuta 2014

Nosen loman loppu.

Nose alkoi pikkuhiljaa riutua laitsalla, vaikka hevosia on kokoajan sinne lisäruokittukkin.
Kun kyljet alkoi paistamaan tein päätöksen tuoda Nosen talliin. Kaiken lisäksi ilma viileni, ukkosta ja sadetta luvassa.. Nyt pitää hommata hoitaja kunkkareiden ajaksi, mutta silti helpompi lähteä reissuun kun tietää että humma saa syödäkseen ja juodakseen.

Kesän taistelut veteen menosta oli sitten ajaneet jätkän siihen pisteeseen, että vinkkaankaan ei olis menty millään. Tallille kun päästiin, piti testata samaa pesukarsinaan.. *huoh* minne katosi minun helppo ruuna.
No, jospa tässä vielä päästään kavereiksi taas..

Eilen kävin ekan kevyen lenkin, kuva kertonee varmaan Nosen mielipiteen.
Ei se sentään koko matkaa näyttänyt tältä :D Piristyi kummasti vanhoilla tutuilla reiteillä.
Jalka on ulkoisesti näyttänyt hyvältä jo jonkin aikaa, eikä eilisen ajon jälkeen ollut sen kummenpi.
Laaseria on annettu taas päivittäin. Kohta tallille tarkastamaan vieläkö kaviot lämpeileen.
Eilen siis oli minun ja Nosen manikyyri/pedikyyri, mulle kynnet ja Noselle kaviot.. ja vieläpä ihan samasta firmasti ;)

Kaviot oli laitumella ollessaan kuluneet varsinkin takaa melko olemattomiksi.
Eikä ne pari karkureissuakaan kavioita ainakaan kasvattaneet..
Jalka ultrataan toivon mukaan ensi viikolla. Sitten ollaan viisaampia miten edetään.

Kuvassa on muuten uuden värin saaneet customin steel classicit. Vielä teipit, niin on kuin uudet!

Seuraavana pakkaushommia ja huomenna kohti Poria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti